![]()
![]()
Riikka Talvitie
S. 1970
Oboisti, säveltäjäRiikka Talvitie herätti aluksi huomiota taitavana oboistina, mutta 1990-luvun puolivälistä alkaen hänen maineensa säveltäjänä on jatkuvasti noussut. Talvitie kuuluu Uusinta-kamariyhtyeen perustajiin ja on kantaesittänyt suuren määrän uusia teoksia. Tehtyään oboediplominsa Sibelius-Akatemiassa hän on keskittynyt sävellysopintoihinsa, ensin Paavo Heinisen oppilaana ja sitten Gérard Griseyn johdolla Pariisin konservatoriossa. Talvitie opiskeli Pariisin Ircamissa vv. 2001-02. Hänen musiikkiaan on kuultu mm. kaikissa Pohjoismaissa sekä myös muualla Euroopassa.
Talvitien musiikki on kiinnostava sekoitus jälkidarmstadtilaista modernismia sekä mielikuvituksellisesti virtaavaa ilmaisua. Hän käyttää usein hieman epätavallisia kokoonpanoja, mutta myös tavanomaisia yhdistelmiä. Jälkimmäisiin kuuluu Korunkaarros (1999) sellolle ja pianolle. Luonnollisesti Talvitien kiinnostuksen kohteisiin kuuluu myös hänen oma soittimensa oboe ja viisiminuuttinen soolo Kuulokulmia (1997) on osoitus hänen taidokkaasta muusikkoudestaan.
Uusinnan kustantamia teoksia
Kuulokulmia (1997)
Oboelle Korunkaarros (1999)
Sellolle ja pianolle Yhteys: Riikka Talvitie